maanantai 17. maaliskuuta 2014

love in little things

mä luulin jokin aikaa sitten hukanneeni mun meikkipussin. siitä sainkin idean kertoa mun sellaisista meikkituotteista jotka hukkuessa aiheuttais mulle sydänsuruja. eli jos nämä meikit hukkuisi olisin jokseenkin hukassa enkä pitäis siitä, miltä mun meikki näyttää. tähän luonnollisesti kuuluisi myös esim. mekkivoide ja kulmaväri, niitä mulla kuitenkin on useampia joten yhden hukkuminen ei olisi niin iso asia.

gkjolsdkjgl

1. ripsientaivuttimet on mulle erittäin tärkeät ja nimenomaan juuri nämä. oon omistanut kyseiset taivuttimet jo yläasteelta asti. enää en muista mistä ne on ostettu, mutta jostain tyyliin vapaavalinnasta. kun näistä ekan kerran tuo tyyny meni huonoon kuntoon lähdin metsästämään uutta paria. olen ostanut luultavasti noin kymmenet eri taivuttimet ja yhdetkään ei ole sopinut mulle. ne on aina joko liian pitkiä tai suoria. nämä taivuttimet ovat juuri mun silmän muotoiset ja tarpeeksi kaarevat jotta saan taivutettua ihan tyvestä saakka. se huonopuoli näissä kuitenkin on, että lähes kaikki irtotyynyt mitä oon ostanut näihin ei tahdo sopia koska ei taivu noin kaareviksi tai on liian pitkiä. tyynyjä pitää sitten vähän leikkailla ja monesti käytän niitä mitä sitten on ollut niiden taivuttimien mukana mitä en ole voinut käyttää.

2. real techniques siveltimet on multa löytynyt jo jonkin aikaa ja nämä kolme ovat heti ensimmäisen kokeilun jälkeen jääneet päivittäiseen käyttöön. eniten rakastan tuota buffing brushia jota käytän niin meikkivoiteen levittämiseen. sivellin on ihanan paksu ja pää on tasainen joten sillä pääsee käsittelemään isoa aluetta kerralla. sivellin ei myöskään syö meikkivoidetta hirveitä määriä kuten esim. sienet. myös tuo pieni detailer brush on ihana. sillä saa hyvin tarkkaan peitevoiteen vain tiettyihin kohtiin, koska sivellin on hyvin jämäkkä ja ohut. sitten vielä tuo niin ihanan pehmeän tuntuinen contour brush jota niin ihan nimen mukaisesti käytän päivittäisesti kasvojen varjostuksiin.

3. mac studio finish concealer on ehdottomasti yks mun parhaista ostoksista ikinä. oon omistanut ties mitä erilaisia peitivoiteita/puikkoja ja mikään ei oo tullut lähellekkään tän peittävyyttä. purkki on toki erittäin pieni hintaansa nähden mutta silti ehdottomasti sen arvoinen. itse käytän tätä vain näppylöitten peittämiseksi koska tuote on hieman paksumpaa kun mitä tykkään käyttää silmien alla mutta siihinkin toimii. myös jos teen rajaukset/huulet ja ne menevät vähän sotkusiksi jotain kohdasta tämä on täydellinen tuote niiden korjaamiselle koska on niin peittävä.

4. elf cool bronzer paletti on mulla ahkerassa käytössä myös. kaikki muut aurinkopuuterit/bronzerit ovat niin lämminsävyisiä että siinä yksi iso asia miksi rakastan tätä. pidän kylmistä sävyistä varsinkin nyt talviaikaan kun olen iholta paperinvalkoinen. tuossa paletissa on myös ihan valkoinen korstusväri joka sekin sopii minulle koska se itseasiassa on vaaleampi kuin mun oma iho, toisin kun suurin osa mitä oon löytänyt.

5. lumene eyebrow fixing gel on löytynyt jo pitkään mun meikkipussista vain eri värisenä. mulla on todela pitkät kulmakarvat ja vaikka leikkaan niitä lyhyemmiksi ne eivät siltikään tahdo pysyä kurissa. tämä tuote on siis ihan ehdoton must have jos haluan, että mun kulmat näyttää huolitelluilta mikä taas on yks iso osa mun "meikkityyliä".

6. maybelline FITme concealer on tuote mitä en voi hehkuttaa tarpeeksi. kuten jo kerroin oon käynyt läpi ties mitä peitepuikkoja ja valokyniä ja ties mitä mutta ne ei tahdo mun iholla pysyä. ne lähtee sulamaan ja tekee sellaiset raidat mun silmien alle. ja eipä ne ikinä ole ollut ihan erityisen peittäviäkään.. tämä kuitenkin on ihan toista maata. peittävyys on aivan huikea ja tuote ei juurikaan liiku. pienikin määrä riittää isolle alueelle ja ei tunnu paksulta tai rasvaselta. oon ehdottoman rakastunut tähän ja enää ei tarvii edes kokeilla mitään muuta koska tästä ylöspäin on vaikea päästä.

wstgesdf






6 kommenttia:

  1. Moi! Mistä oot hankkinu noita real techniques siveltimiä?? Aivan ihana blogi!! Tässä mun ;) kolmetahtee.blogspot.fi olis kiva jos kävisit kattoo!!

    VastaaPoista
  2. en enää muista ollenkaan mistä ne tilasin! mutta kyllä niitä löytyy todella monesta eri nettikaupasta!:)

    VastaaPoista
  3. Minkä hintanen on tuo Macin Studio Finish Concealer? :) Mulla on nimittäin nyt iskenyt joku teini-iän akne uudelleen ja jonkun laadukkaan peiteaineen tarvitsen kipeästi! Nyt lainailen jotain siskon peitemeikkiä, ihan hävettää... :D Ja vitsit mä kuolainen noita siveltimiä.... Oon niin kateellinen! :D

    VastaaPoista
  4. en muista tarkalleen mutta euroina noin 20!:)

    VastaaPoista
  5. Oot tosi kaunis! :) mitä ''mallia'' se lorealin pidentävä ripsari on ?

    VastaaPoista